Kemian päivä 2011

Teemallisia tapahtumia Tietomaassa

Tietomaan teemapäivät ja -tapahtumat keskittyvät johonkin ajankohtaiseen
tai yleisesti kiinnostavaan aiheeseen. Ne voivat esitellä jotain ajankohtaista
aihetta tai tieteenalaa tai olla syventäviä tapahtumia Tietomaan näyttelyihin liittyen. 

Teematapahtumat ovat yleensä yksipäiväisiä, ja päivän aikana kävijöille tarjotaan esimerkiksi luentoja, toiminnallisia esityksiä ja mahdollisuus hankkia lisää tietoa aiheesta kyselemällä alan asiantuntijoilta ja harrastajilta.  

 

Teematapahtumien tarkoituksena on laajentaa näyttelyiden ja jättielokuvien käsittelemiä aihealueita ja siten tarjota kävijöille sellaista syventävää tietoa, jota ei näyttelyissä pystytä kertomaan. Tapahtumat tarjoavat myös yhteistyökumppaneille
ja tutkijoille mahdollisuuden esitellä omaa erikoisosaamistaan ja samalla lähentää tieteentekijöitä ja suurta yleisöä toisiinsa.

Tietomaan teematapahtumat palvelevat Oulussa siis erinomaisella tavalla
sekä tiedekeskusvierailijoita että näytteilleasettajia ja luennoitsijoita.

 


 

Tietomaan kevään 2013 teematapahtumat

23.3. Lasten toimintapäivä

20.4. Robotiikka
8.6. Tietomaratooni

 

Syksyn 2013 tulevia teematapahtumia

Syyskuu Senioripäivä

Lokakuu Pelit

Marraskuu Fysiikka

Joulukuu Molekyyligastronomia

 

 

Huom! Muutokset mahdollisia!

  Hinnasto

   Huom! Yleislippu sisältää näyttelyt
   ja tähtitiede-esityksen.
Yleisliput EUR
Aikuinen 15,00
Lapsi (6–15 v.), opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  11,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 43,00
Tähtitiede-esitys EUR
Aikuinen 4,50
Lapsi (6–15 v.),opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  3,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 12,00
Vuosilippu EUR
Aikuinen 37,50
Lapsi (6–15 v.) 27,50
Yhteislippu ja etuudet
Vauhtipuisto, Sokos Hotel Edenin kylpylä, Museot 
Ryhmähinnat   
Min. 10 henkilöä  

   

Henkilökohtainen avustaja veloituksetta