|
2.3.2005, klo 15:40
Ensimmäiset
tulevaisuuskirjeet lähetettiin Tietomaasta
Oululaisen Tiedekeskus
Tietomaan Futuri-näyttely avattiin
loppuvuodesta 1999. Yksi näyttelyn
kohteista oli, ja on edelleen, Kirje tulevaisuuteen.
Kohteessa voi lähettää
kirjeen suomalaisen henkilötunnuksen
omistavalle henkilölle. Kirjeen lähetysajankohdan
voi määrätä itse viiden
ja kahdenkymmenen vuoden väliltä.
Kirjeiden kuoriin tulostuu
ainoastaan saajan henkilötunnus sekä
lähetysaika. Tietomaa etsii haluttuna
ajankohtana saajan osoitteen henkilötunnuksen
perusteella ja postittaa kirjeet.
Ensimmäiset kohteessa
vuoden 2000 alussa kirjoitetut kirjeet
postitettiin helmikuun lopussa. Kirjeitä
oli yhteensä 54 kappaletta. Osoitetietoja
etsittäessä selvisi, että
osa henkilötunnuksen omistajista
oli asettanut osoitetiedoilleen luovuttamiskiellon.
Tämän takia viisi kirjettä
jäi postittamatta, sillä niiden
aiottujen saajien osoitetietoja ei saatu
käyttöön.
Jos kirjeen saajaa ei
ole enää olemassa tai mikäli
hän on estänyt osoitetietojensa
luovuttamisen, kirjeet taltioidaan ja
ne siirtyvät myöhemmin mahdollisesti
tutkimuskäyttöön.
Julkaisija: Sampo
Puoskari, puh (08) 5584 1342
|