|
23.8.2006, klo 13.30
Avoimia
kysymyksiä
Tietomaan uutuus-
näyttelyssä
Tiedekeskus Tietomaan syksyn uutuusnäyttely
Avoimet kysymykset esittelee tieteen ratkaisemattomia kysymyksiä
ajatuksia herättävällä tavalla. Esillä
on haasteita, joiden parissa tiedemiehet ympäri maailmaa ovat
puurtaneet tai parasta aikaa työskentelevät.
Näyttelyn aihealueina ovat historialliset avoimet
kysymykset, maailmankaikkeus, elämä sekä ajattelu.
Ptolemaioksen, Tyko Brahen ja Kopernikuksen aurinkokuntamalleja
tutkimalla päädytään siihen, että yksinkertaisin
selitys on usein vaikein löytää. Neliväriongelmaan
sen sijaan löydettiin ratkaisu tietokoneella kolmekymmentä
vuotta sitten, mutta silti se jaksaa kiehtoa, sillä puhtaasti
matemaattista todistusta ongelmalle ei vielä ole.
Näyttelyssä voi opettaa keinolasta ja
perehtyä geeneihin ja DNA:han. Ajattelua testataan reittivalinnoilla
sekä matemaattisella P=NP-ongelmalla. Kävijä saa
myös yrittää tunnistaa ääninäytteistä,
mitä kieltä lapsi kussakin näytteessä opettelee
puhumaan. Jokeltelukin on erilaista eri maissa! Apinoiden ääninäytteistä
pitää puolestaan yrittää päätellä,
mitä apina viestittää.
Muissa kohteissa tutkitaan muun muassa otsonikerrosta,
avaruuden kaarevuutta, etsitään älyllistä elämää
muualta maailmankaikkeudesta sekä yritetään tunnistaa
elämää.
Avoimet kysymykset -näyttelyssä on 25
mielenkiintoista kohdetta, ja sen on tuottanut tiedekeskus Heureka.
Tuotantoa ovat tukeneet Suomen Akatemia, Orion Oyj, Valio Oy, Tecnomen,
Tekes, Vaisala Oy, Ilmatieteen laitos ja Suomalainen Tiedeakatemia
sekä Suomen Tiedeseura. Näyttely on avoinna Tiedekeskus
Tietomaassa ensi kevääseen saakka.
Lisätietoja:
Tiedekeskuksen johtaja Minna Laitsaari
Puh. 044 703 1341
Näyttelyvastaava Jukka Pitkänen
Puh. 044 703 1347
|