|
|
 |
12.4.2007, klo 14.31
Raimo Salosta vuoden Tietomaa-opettaja
Tiedekeskus Tietomaassa perjantaina 30.3. pidetyn
opettajaillan yhteydessä valittiin jälleen vuoden Tietomaa-opettaja.
Vuoden Tietomaa-opettaja on valittu ja palkittu vuodesta 2005 lähtien
ja kolmannen kiinnityksen tähän kiertopalkintoon otti
suunnittelija Raimo Salo Oulun kaupungin opetustoimen opetustiimistä.
Valinnan taustalla olivat Raimo Salon ansiot opetustoimen
ja Tiedekeskus Tietomaan välisen yhteistyön kehittämisessä.
Hän on ollut aktiivisesti siirtämässä tätä
yhteistyötä käytännön tasolle. Esimerkkinä
mainittakoon Tietomaan tiloissa alkuvuodesta järjestetty teknologiakasvatuksellinen
opettajien täydennyskoulutus. Raimo Salo on ollut mukana myös
nuorten valtakunnallista tiedeleiriä Ouluun järjestävässä
suunnittelutyöryhmässä opetustoimen edustajana. Muutoinkin
hänen asenteensa Tietomaata kohtaan varteenotettavana, mielekkäänä
ja motivoivana oppimisympäristönä on ollut avoin
ja kannustava, mikä on poikinut monia hyviä ja rakentavia
visioita siitä, mitä yhteistyö voisi jatkossa olla.
|