Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 2.5.2017 klo 8.00
 
Museo- ja tiedekeskus Luuppiin kuuluvan Tiedekeskus Tietomaan kesäleirit tarjoavat jälleen mielenkiintoista ja ehkä hieman toisenlaista tekemistä kesäloman ohjelmaan. Kesän ohjelmistossa on tietenkin jo perinteikkäitä Tietomaa- ja Tiedeleirejä sekä Dragsters-leiri. Lisäksi yksi leiriviikko vietetään elektroniikan merkeissä.


Kesäleirit ovat kestoltaan viisipäiväisiä, ja ohjattua ohjelmaa on neljä tuntia päivässä. Juhannusviikolla leirit kestävät neljä päivää, mutta ohjattua toimintaa on tällöin 4,5 tuntia päivässä. Tarjolla on sekä aamu- että iltapäiväryhmiä, joissa kussakin on tarjolla 24 paikkaa. Varasijoja ei ole lainkaan, vaan kaikki vahvistuksen saaneet ovat leirivahvuuksissa mukana.

Leiripassilla Tiedekeskus Tietomaa on kaikkine laitteineen leiriläisten käytössä aamusta iltaan aukioloaikojen puitteissa. Ohjelmassa on päivittäin lounastauko ja leiripakettiin on mahdollista sisällyttää monipuolinen lounas.

TIETOMAA- JA TIEDELEIRIT




Pääpaino leireillä on luonnontieteissä, joita lähestytään kokeellisesti itse tehden, oppien ja oivaltaen. Toiminnallisena tukikohtana on Tiedeluokka, mutta leiriläiset perehtyvät myös teemanäyttelyihin ja jättielokuvaan. Ohjelmistossa on lisäksi vierailu johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen mahdollisine kuljetuksineen.

Tietomaa-leirit 7–9 -vuotiaille

Tietomaa-leiri 1 (vko 23)        Ma–Pe    5.–9.6.    Klo 8.00–12.00
Tietomaa-leiri 2 (vko 24)        Ma–Pe    12.–16.6.    Klo 8.00–12.00
Tietomaa-leiri 3 (vko 25)        Ma–To    19.–22.6..    Klo 12.30–17.00
Tietomaa-leiri 4 (vko 26)        Ma–Pe    26.–30.6.    Klo 8.00–12.00

Tiedeleirit 10–13 -vuotiaille


Tiedeleiri 1 (vko 23)        Ma–Pe    5.–9.6.    Klo 12.30–16.30
Tiedeleiri 2 (vko 25)        Ma–To    19.–22.6.    Klo 8.00–12.30
Tiedeleiri 3 (vko 26)        Ma–Pe     26.–30.6.    Klo 12.30–16.30

DRAGSTERS-LEIRI




Tule, suunnittele, rakenna ja testaa! Tällä leirillä jokainen leiriläinen pääsee valmistamaan oman dragsters-auton pienoismallin, jonka voimanlähteenä toimii CO2-kapseli. Huolellisen suunnittelu- ja rakentamisvaiheen jälkeen leiri huipentuu kilpailuun, jossa leiriläiset pääsevät testaamaan valmistamiaan ajoneuvoja hienolla

F1 in Schools -ratalaitteistolla. Nopeimpien autojen tekijät palkitaan. Leiriläiset saavat valmistamansa auton mukaansa.

Dragsters-leiri 10–13 -vuotiaille  


Dragsters-leiri 1 (vko 24)    Ma–Pe    12.–16.6.    Klo 12.30–16.30


ELEKTRONIIKKALEIRI




Leirillä tehdään oikeilla komponenteilla uskomattomia laitteita. Leirillä tulevat tutuiksi niin erilaiset komponentit kuin näiden merkitys laitteiden toiminnalle. Tietokoneen koodia muuttamalla tehdään omia toimintoja. Sensoreilla saadaan laitteisto reagoimaan lämpötilaan, asentoon ja valon määrään. Leirillä rakennetaan Arduino-paketeilla mm. raketin mittaristo ja luodaan musiikkia liikkeentunnistuksella. Leirin vetäjänä toimii KoodiOulun Petteri.

Elektroniikkaleiri 9–13 -vuotiaille

Elektroniikkaleiri 1 (vko 31)    Ma–Pe    31.7.–4.8.    Klo 10.00–14.00


LEIRIPAKETTIEN HINNAT JA ILMOITTAUTUMINEN

Tietomaa- ja Tiedeleirit


90 € ilman lounasta
120 € lounaan kanssa
Juhannusviikolla (vko 25) 75 € / 99 €

Dragsters- ja Elektroniikkaleiri

105 € ilman lounasta
135 € lounaan kanssa

Muuta huomioitavaa

Leirimaksut maksetaan koteihin lähetettävällä laskulla. Laskut postitetaan leirikohtaisesti ko. leirin jo käynnistyttyä. Leiripakettien hintaan sisältyy jokin kiva leirituote sekä mahdolliset edestakaiset kuljetukset vierailukohteeseen.

Kullekin leirille otetaan 24 leiriläistä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varasijoja ei ole. Tarkemmasta ohjelmasta ja muista käytänteistä tiedotetaan ennakkoon koteihin lähetettävällä leirikirjeellä.

Ilmoittautumiset ti 2.5. klo 8.00 alkaen osoitteessa
www.museojatiedekeskus.net/varaus/

Sivuilta näkee myös varaustilanteen kunkin leirin osalta.

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Jos joudutte perumaan ilmoittautumisen muista kuin terveydellisistä syistä, perimme peruutusmaksuna 25 euroa. Mahdolliset peruutukset tulee tehdä viimeistään 7 vrk ennen ko. leirin alkamista.

Lisätietoja numerosta 044 703 1348.


 

 

Hinnasto

Huom! Yleislippu sisältää näyttelyt ja  3D-jättielokuvan.
Yleisliput EUR
Aikuinen 15,00
Lapsi (6–17 v.), opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  11,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 43,00
Alle 6- vuotiaat veloituksetta
yli 15-vuotiaan seurassa
Jättielokuva EUR
Aikuinen 5,50
Lapsi (6–17 v.),opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  4,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 16,00
Vuosilippu EUR
Aikuinen 45,00
Lapsi (6–17 v.) 33,00
Ryhmähinnat   
Min. 10 henkilöä  

Henkilökohtainen avustaja veloituksetta