Teemallisia tapahtumia Tietomaassa

 

Tietomaan teemapäivät ja -tapahtumat keskittyvät johonkin ajankohtaiseen tai yleisesti kiinnostavaan aiheeseen. Ne voivat esitellä jotain ajankohtaista aihetta tai tieteenalaa tai olla syventäviä tapahtumia Tietomaan näyttelyihin liittyen. 

Teematapahtumat ovat yleensä yksipäiväisiä, ja päivän aikana kävijöille tarjotaan esimerkiksi luentoja, toiminnallisia esityksiä ja mahdollisuus hankkia lisää tietoa aiheesta kyselemällä alan asiantuntijoilta ja harrastajilta.  

 

Teematapahtumien tarkoituksena on laajentaa näyttelyiden ja jättielokuvien käsittelemiä aihealueita ja siten tarjota kävijöille sellaista syventävää tietoa, jota ei näyttelyissä pystytä kertomaan. Tapahtumat tarjoavat myös yhteistyökumppaneille ja tutkijoille mahdollisuuden esitellä omaa erikoisosaamistaan ja samalla lähentää tieteentekijöitä ja suurta yleisöä toisiinsa.

Tietomaan teematapahtumat palvelevat Oulussa siis erinomaisella tavalla sekä tiedekeskusvierailijoita että näytteilleasettajia ja luennoitsijoita.

Tietomaan vuoden 2012 teematapahtumat
:

4.2. Matematiikka Lue lisää!
24.-25.3. URSA:n valtakunnalliset Tähtipäivät
21.4. Lasten toimintapäivä
12.8. Tietomaratooni


Tietomaa pidättää oikeuden tehdä muutoksia tapahtumakalenteriin.



  Hinnasto

   Huom! Yleislippu sisältää näyttelyt,
   elokuvan ja planetaarion.
Yleisliput EUR
Aikuinen 15,00
Lapsi (6–15 v.), opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  11,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 43,00
Elokuvaliput EUR
Aikuinen 5,50
Lapsi (6–15 v.),opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  4,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 16,00
Planetaarioliput EUR
Aikuinen 4,50
Lapsi (6–15 v.),opiskelija, eläkeläinen,työtön, varusmies  3,00
Perhe (2+2 tai 1+3) 12,00
Vuosilippu EUR
Aikuinen 37,50
Lapsi (6–15 v.) 27,50
Yhteislippu ja etuudet
Vauhtipuisto, Sokos Hotel Edenin kylpylä, Museot 
Ryhmähinnat   
Min. 10 henkilöä